Berner Media on herännyt voimakkaampana, kuin koskaan.
Brändimme oli ennen tylsä ja väritön.
Suomessa on satoja tai jopa tuhansia markkinointitoimistoja, joiden väripaletista löytyy lähes samanlaiset värit. Haluamme olla yksi kirkas väripilkku, keskellä väripalettia.
Kun valitset meidät tiedät, että tuet nuortayrittäjyyttä, suomalaista työtä ja olet mahdollistamassa tulevaisuudessa monien nuorten työllistämisen.

Palvelumme perustuu tiimipelaamiseen. Me autamme teitä ja te meitä.

Me annamme projekteille freesin, luovan ja nuorekkaan alun, jota täydennämme kummankin tiimin ajatuksilla ja ideoilla.

Haluamme tuoda myös projektin aikana oman näkemyksemme esiin. Pyrimme luomaan aina vaikuttavia, sekä vakuuttavia digitaalisia elämyksiä ja ilmiöitä. Tavoitteenamme on kasvattaa omaa tiimiämme työllistämällä nuoria lähitulevaisuudessa ja tarjota heille ensimmäisen vastuullisen työpaikan, jossa he saavat loistaa omilla vahvuuksillaan. Oletko tuleva tiimikaverimme? Pysy kuulolla, kuulutamme loppuvuodesta lisää!

Digitaalisten elämysten luonti on monille arkipäivää, me teemme sen tosin erottuvasti ja värikkäästi.